COLIN JAMES – Chasing The Sun
(Stony Plain SPDC1499)
Kokenut kanadalainen bluesrock-kitaristi, -laulaja ja -lauluntekijä Colin James on levyttänyt jo parisenkymmentä pitkäsoittolevyä, mutta tuntuu, että yhä hän vain parantaa. Muutamat edelliset levyt, kuten “Miles To Go“ (2018) ja “Blue Highways“ (2016) olivat jo kerrassaan mainioita, mutta vasta albumi “Open Road“ (2021) oli täysosuma. Se kehuttiinkin täydellä syyllä aivan pystyyn Blues Newsissä (6/2021).
Nyt tuntuu, että tuo levy on saanut vakavasti otettavan haastajan. “Chasing The Sun“ on nimittäin niin hyvä. Se on myös koostumukseltaan erilainen kuin edeltäjänsä ja biisimateriaaliltaan hyvinkin paljon erilainen kuin nuo kaksi “Open Roadia“ edeltänyttä levyä, joissa tulkinnat Muddy Watersin, Junior Wellsin, Howlin’ Wolfin ja muiden bluesin jättiläisten aarteistosta olivat näkyvästi esillä.
James on itsellisestikin pätevä lauluntekijä, mutta hänen levynsä eivät olisi niin hyviä kuin ne ovat ilman kanadalaisia ystäviä. Heistä ehkä läheisin, kitaristi/tuottaja Colin Linden on jälleen läsnä, onpa albumi äänitettykin Lindenin takapihalleen rakentamassa kotistudiossa. Lisäksi Linden on säveltäjänä mukana useissa lauluissa joko Jamesin kanssa tai yhdessä Blackie & The Rodeo Kingsin Tom Wilsonin ja The Tewsin Colin ja John-Angus McDonaldin kanssa. Pitkäaikaiset ystävyyssuhteet kantavat kaunista hedelmää.
Kimppasävellysten parasta antia edustavat tunnelmallinen Too Far Gone ja sielukas How It Feels To Be Loved, joiden toteutusta kuvaa parhaiten sana herkullinen. Edellistä sävyttää Michael Hicksin Hammond B3, jälkimmäistä Jim Hoken saksofoni.
Isoin yllätys on This Song Kills Hate, albumin rokkaavin ja tiukalla yhteiskunnallisella sanomallaan muista selvästi erottuva biisi. Se on kuin oman aikamme sähköinen vastine Woodie Guthrien ikoniselle laululle This Guitar Kills Fascists.
Colin Jamesille on tunnusomaista hyvin maanläheinen ote. Lauluissa ei niinkään ole mitään uutta ja mullistavaa, mutta niistä rakentuu persoonallinen ja kuulijan tunnelmallaan vangitseva kokonaisuus, johon Jamesin harkitun sävykäs, nykyään usein sangen maltillinen kitarointi istuu erinomaisesti. Lisäksi biisit soitetaan aivan upeasti. Miten muutenkaan, kun kerrotaan studiosessioiden huippumuusikoista. Heitä ovat kitaristi Lindenin lisäksi erityisesti basisti Darryl Jones ja rumpali Charlie Drayton, joiden meriittilistat yltävät Miles Davisista Rolling Stonesin kautta Neil Youngiin – ja erittäin moneen muuhun nimimuusikkoon.
Erikseen pitää nostaa esiin vieraileva veteraanihuuliharpisti Charlie Musselwhite, jonka mukanaolo nostaa Colin Lindenin ja toisen kanadalaisen bluesmuusikon, Paul Reddickin sävellyksen Devilment yhdeksi albumin huippuhetkistä. Hienoa jälkeä syntyy myös Jamesin akustisen kitaran ja Musselwhiten huuliharpun tunnelmoidessa John Hammondin bluesia Come To Find Out. Samanlainen löytö on In My Own Dream, Paul Butterfield Blues Bandin albumin (1968) nimikappale.
Levyn kuuluisin vieras on eittämättä Grammy-palkinnoilla ja lukemattomilla tunnustuksilla (“Amerikan paras laukuntekijä“) kuorrutettu Lucinda Williams, jonka jo vuosikymmen sitten levyttämä Protection saa nyt vähintäänkin alkuperäisesitykselle kunniaa tekevän ja sitä tuoreuttavan uusinnan levyn avausbiisinä. Ja mikä parasta, Lucinda Williams laulaa kappaleen yhdessä Colin Jamesin kanssa.
Levyltä on muuten turha etsiä Chasing The Sun -nimistä kappaletta. Albumin nimi on otettu päätösbiisin, hypnoottisen alkukantaisen luennan Open Your Mind tekstistä. Siinä blues on todella syvällä.
Harri Aalto
(julkaistu BN-numerossa 4/2024)
